top of page

Oston tehtävistä logistiikkapäälliköksi

  • 5 päivää sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Pirita Levasmaa aloitti orferilaisena keväällä vuonna 2022. Samalla kun Orfer on kasvanut, on myös Pirita ottanut uusia askelia urallaan. Tuore nimitys ostotehtävistä logistiikkapäälliköksi on mahdollistaa Piritalle uuden sivun avaamisen urallaan saman yrityksen sisällä. Nimitys on jatkumoa matkalle, jota on vauhdittanut sekä halu kehittyä että halu vaikuttaa omaan työhön. Piritalla on vahva käytännön kokemus oston parista sekä kansainvälisen kaupan tutkinto (BBA), jotka tukevat Piritan nykyistä työnkuvaa.


Pirita with her team

”Olen saanut jo uudessa roolissa positiivista palautetta, joka on lisännyt varmuutta tekemiseen. Alku uudessa roolissa on ollut todella kiva ja siitä erityiskiitos kuuluu meidän ihanalle neljän hengen tiimillemme”, Pirita kertoo alun tuntemuksistaan.


Nykyisessä työssään logistiikkapäällikkönä Pirita vastaa kolmesta keskeisestä kokonaisuudesta; esihenkilötyöstä, logistiikkatiimin johtamisesta sekä kuljetusten hallinnoinnista ja tarvemäärittelystä. Pähkinänkuoressa Piritan tiimi vastaa siitä, että oikea tavara saapuu ajallaan oikeaan paikkaan.


Katse tulevaisuudessa

Piritan nykyiseen työhön kuuluu myös työturvallisuus. Hän toimii osana Orferin työturvallisuusryhmää, mikä tuo uuden näkökulman arjen tekemiseen.


Pirita avaa uuden roolinsa tavoitteita: ”Haluan kehittää Orferin logistiikkaa niin, että tehostetut prosessit tekevät jokaisen työstä sujuvampaa. Odotan innolla työhyvinvointi ja -turvallisuus ovat asioita, joita pääsemme kehittämään työturvallisuustiimin kanssa yhdessä.”

 
 
bottom of page